ILMIÖ on musiikkia, taidetta, elämää – ja aidosti koko kaupungin tapahtuma.
Kesän kivointa festivaalia juhlitaan heinäkuussa Taiteen talon ja Brinkkalan idyllisillä pihoilla. Tapahtumaan on myös tänä kesänä vapaa pääsy!
Luvassa on jälleen kerran ILMIÖmäinen kattaus vaihtoehtomusiikkia ja monitaidetta. Musiikki- ja taideohjelman täydentymistä voit seurata ILMIÖn some-kanavissa. Valmistaudu avaamaan kaikki aistisi ILMIÖlle, heinäkuussa nähdään!
Kuvat: Anni Savolainen 2022
ILMIÖ haluaa olla mukana luomassa uutta ja saavutettavampaa kaupunkikulttuuria. Tänä vuonna et siis voi ostaa tapahtumaan pääsylippuja, vaan ILMIÖn takana oleva Umlaut-osuuskunta ja muut tekijät tahtovat kannustaa käyttämään säästyneet lippurahat artistien tukemiseen suoraan ostamalla suosikkiartistiesi musiikkia ja taidetta.
ILMIÖ-festivaali syntyy Turun kaupungin ja Taiteen edistämiskeskuksen tuella.
Artistiesittelyt ja suorat linkit artistien omiin myyntikanaviin julkaistaan ILMIÖn nettisivuilla kevään aikana
ILMIÖ 2023 on lähtökohtaisesti täysi-ikäisille suunnattu tapahtuma. ILMIÖ haluaa kuitenkin mahdollistaa myös lapsellisten osallistumisen, joten alueelle pääsee lauantai-iltapäivänä 14:00-18:00 välillä myös 0-12-vuotiaiden lasten kanssa. Muina aikoina tapahtuma on K-18.
Festivaali järjestetään Turun Vanhankaupungin kortteleiden sisäpihoilla joiden pohja koostuu kokonaan melko tasapintaisesta mukulakivestä. Mukulakivet hankaloittavat pyörätuolilla liikkumista. Pihat viettävät loivasti.
Kaupungin suunnitelmissa on tehdä muutoksia alueen liikuntaesteellisyyteen. Festivaalin aikaista esteettömyys-/esteellisyystilannetta tarkennetaan kevään mittaan.
ILMIÖ on musiikkia, jännittäviä taidekokemuksia ja yllätyksiä täynnä. Tapahtumassa käytetään vahvistettua äänentoistoa, mutta volyymit pyritään pitämään kuulijaystävällisinä. Suosittelemme kuitenkin erityisesti aistiyliherkkiä suojautumaan kuulosuojaimilla tai korvatulpilla.
Alueella vieraili viime kesänä 3000 ihmistä kumpanakin päivänä. Mitä luultavammin myös tänä vuonna Brinkkalan ja Taiteen talon sisäpihoille on tulijoita, joten ihmispaljous, jonottaminen ja ahtaaksi käyvät tilat ovat mahdollisia. Festivaalialue on aiempina vuosina ollut rauhallisempi ja väljempi iltapäivästä, heti porttien auettua. Alueelle pyritään muodostamaan myös rauhallisempia nurkkauksia. Kehotamme festivaalivieraita huomioimaan hajusteherkät ihmiset ja välttämään hajusteiden käyttöä. Aluekartta julkaistaan lähellä tapahtumaa. Alueelta pääsee poistumaan vapaasti.
Alueella liikkuu ILMIÖn omia valo- ja videokuvaajia. Tunnistat heidät crew-passista ja rannekkeesta. Kuvaajat dokumentoivat lähinnä keikkoja, taidetta ja yleistä fiilistä. Kuvaajat voivat kysyä lupaa lähikuviin, jolloin luvalla saatamme käyttää kuvia tapahtuman markkinoinnissa.
Tapahtuman ruoka- ja juomatarjonta sekä muut palvelut tarkentuvat kevään mittaan. Tapahtumassa on melua ja hälinää, joten ikävä kyllä opaskoiria ei voi alueelle tuoda. Tarkempia tietoja esteettömyydestä voit tiedustella sähköpostitse.
ILMIÖ haluaa olla kaikille turvallinen tapahtuma. ILMIÖssä ei hyväksytä rasistista, seksististä, homofobista, transfobista, ableistista tai muuten syrjivää käytöstä. Kunnioita jokaisen itsemäärittelyä. Älä koske, tuijota, valokuvaa tai kysy henkilökohtaisia asioita ilman suostumusta. Ongelmatilanteissa voit kääntyä ILMIÖn henkilökunnan puoleen paikan päällä tai ottamalla myöhemmin yhteyttä.
Tapahtuman järjestyksenvalvojat ovat paikalla pitämässä huolen, että festivaalilla on mukava olla. Voit jutella järjestyksenvalvojille matalalla kynnyksellä. Alueelta löytyy myös ensiapuhenkilökuntaa ja rauhallinen tila.
ILMIÖ pyrkii resurssien puitteissa huomioimaan kulttuurin, kielen, sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kaikissa tuotannon osa-alueissa. Tuotantotiimimme on moninainen ja toiveena on, että tämä näkyisi niin tapahtuman saavutettavuudessa, ohjelmassa kuin viestinnässäkin. ILMIÖ on ikuisesti valmis oppimaan uutta, joten palaute ja kehitysehdotukset otetaan ilolla vastaan.
Lähde mukaan luomaan kesän ILMIÖmäisintä festivaalia!
Vapaaehtoisena pääset nauttimaan ILMIÖstä aitiopaikalta ja muodostamaan korvaamattoman osan tiimistämme. Vapaaehtoiseksi hakiessasi et tarvitse aikaisempaa kokemusta festivaalityöskentelystä. Iloinen mieli ja into yhdessä tekemiseen riittää.
Haemme reippaita ja osaavia käsipareja, sekä festivaalipäivän ajalle, että festivaalin rakennukseen ja purkuun. Tehtäväalueet ovat moniulotteisia ja saatat päästä tekemään useampaakin eri tehtävää festaripäivän aikana. Pääpainotus keskittyy festivaalialueen rakentamiseen, purkuun sekä sen siistinä pitämiseen. Vuorot keskittyvät 20.7–21.7. festivaali-alueen rakennukseen, 21.7.—22.7. alueen kunnossapitoon sekä 23.7. alueen purkuun. Kunkin vuoron pituus on noin 6 tuntia.
Jokaiselle vapaaehtoiselle tarjoamme yhden (1) aterian per vuoro sekä vakuutuksen vuoron ajaksi.
Kerro hakemuksessasi mikä ajankohta sinulle sopisi parhaiten ja mihin työtehtävään toivot pääseväsi. Kaikki osaaminen on tärkeää, joten vinkkaa ihmeessä myös muista festivaalityöhön liittyvistä erityisosaamisistasi.
Suuntaa vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen talkoo(miukukauku)ilmio.fi ja tule nauttimaan festarihumusta kanssamme!
Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta, joten edellytämme täysi-ikäisyyttä myös talkoolaisiltamme.
ILMIÖ is full of music, art, life – and truly an event for the entire city.
The nicest and the best festival of the summer is celebrated in July 21-22 in the idyllic courtyards of Taiteen talo and Brinkkala. ILMIÖ is for you and also FREE ENTRY!
There will once again be a PHENOMENAL coverage of alternative music and multi-arts. Find out more about the music and art program on ILMIÖ’s social media channels. See you in July!
AGE LIMITS
ILMIÖ 2023 is primarily an event aimed at adults. However, adults with children aged 0-12 are welcomed to the festival on Saturday afternoon between 14:00 and 18:00. At other times, the event is K-18.
SAFE EVENT
ILMIÖ wants to be a safe event for everyone. Racist, sexist, homophobic, transphobic, ableist or otherwise discriminatory behavior is not accepted in ILMIÖ. Respect everyone’s self-definition. Do not touch, stare, photograph or ask personal questions without consent. In problem situations, you can turn to ILMIÖ’s staff on site or by contacting us later.
VOLUNTEER?
Join us in creating the most spectacular festival of the summer! As a volunteer, you get to enjoy ILMIÖ from the field and form an irreplaceable part of our team. When applying as a volunteer, you do not need previous experience working at a festival. A happy mind and enthusiasm for working together is enough. The length of each shift is approximately 6 hours. For each volunteer, we offer one (1) meal per shift and insurance for the duration of the shift.
Send your free-form application to the address talkoo(at)ilmio.fi by the end of June and come and enjoy the festival fun with us!
ILMIÖ 2023 21.-22.7.
TAITEEN TALO – NUNNANKATU 4 – TURKU
Salla Karvonen
salla(miukumauku)ilmio.fi
Miikka Mäkipaakkanen
miikka(miukumauku)ilmio.fi
Susse Seppälä
media(miukumauku)ilmio.fi
Antti Yli-Halla
antti(miukumauku)ilmio.fi
Fatima Amokrane
ilmiotaide(miukumauku)gmail.com