MAIJA KAUHANEN

Maija Kauhanen

Maija Kauhanen on valovoimainen ja karismaattinen artisti, yhden naisen orkesteri ja tuore Emma-voittaja, jonka ura on kansainvälisessä nosteessa.

Monipuolinen multi-instrumentalisti, laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja konsertoi ahkerasti ympäri Suomea ja eri puolilla maailmaa. Etelä-Korean kiertue toi takataskuun paikallisen levytyssopimuksen ja tänä vuonna Maijaa viedään muun muassa Japaniin, Tsekkiin, Unkariin ja Portugaliin.

Maijan ensimmäinen sooloalbumi Raivopyörä julkaistiin keväällä 2017 Suomessa, Keski-Euroopassa sekä Iso-Britanniassa saksalaisella Nordic Notes -levymerkillä. Maija ja Raivopyörä ovat saaneet ylistäviä arvioita ja voittaneet monia tavoiteltuja palkintoja, kuten Suomen Arvostelijain liiton myöntämän Kritiikin kannukset -maininnan vuoden parhaasta taiteellisesta läpimurrosta, Etnogaalan Vuoden tulokas -palkinnon sekä uusimpana saavutuksena Emman vuoden parhaasta etnoalbumista.

Maijan erikoistumisalue on harvinainen Saarijärven kantele ja sen monet, osin jo häviämässä olevat soittotyylit. Hän kehittää jatkuvasti uusia soittotekniikoita sekä täysin uusia soittimia. Maijan musiikissa liikutaan vahvoissa tunnelmissa ja useassa kappaleessa teemana ovat eri-ikäisten naisten kohtalot. Tekstit kertovat ihmissuhteiden haasteista, kotiväkivallasta ja peloista, mutta mukaan mahtuu myös paljon iloa, lohtua ja toivoa.