18:00 // SISÄPIHA

Jallu: Hyvää iltapäivää kaikki! Miten voitte?
Tämä on hetki, jota ette ehkä koskaan uskoneet näkevänne. Ainakaan silloin kun olimme nuoria, laihoja ja hyvännäköisiä.
Tehkää olonne mukavaksi, niin kuin me olemme jo tehneet.
Luulen, että tiedätte meidän kaikkien nimet.
Hitto, kun kuulette meidän soundin, nyt, kun olemme harjoitelleet paljon.
Itse olen treenannut viime kuukausina yhteensä enemmän kuin mitä aiemmin koko elämäni aikana.
Me aloitettiin tämä homma taas viime syksynä. Ja se soundi.
Uusi jäsenemme Aleksi tuo sellaista energiaa joka pyörittää sukkia jaloissa.

Kauppinen: Aleksi on potkinut meitä perseelle.

Jallu: Aleksi on työjuhta. Aleksi on se joka on valinnut kaikki esitettävät laulut. Noin 25 suosikkibiisiänne. Kaikki sellaisia, joita olette vuosia kuulleet pikaruokapaikan ajokaistan jonossa olevien avolava-autojen avatuista ikkunoista.
Sama vitun asenne mutta täysin eri look.
Eli tässä on Aleksi. Tässä Kauppinen. Jukka ja Jalokivi-Jaakko.
Mutta haluaisin aloittaa tällä.

[halaa Kauppista]

Kauppinen: Sööttiä, veli.

Jallu: Ahhahhaa. Oliko jollain teistä siellä kysymyksiä? Sinä siellä. Anna tulla, ystäväiseni.

Yleisökysymys: Aiotteko soittaa uudempaa materiaalia? Teillähän oli kaksi uutta kappaletta taannoisella kokoelmalevyllä.

Jallu: Tiedätkö, on olemassa katalogi, joka on yhtä tunnettu kuin…tiedätkö…[hyräilee Beethovenin viidennen sinfonian teemaa}. Ihmiset yhä tänä päivänä pysäyttävät minut keskellä suojatietä ja näyttelevät kitarasooloja edessäni kahdessakymmenessäkolmessa eri kaupungissa, joten se on ikäänkuin edelletetty asia, että..tiedätkö, kun Kolme Tenoria kokoontuu yhteen odotat pelkästään O Sole Mio:ta ja muiden laulujen nimiä osaat hädin tuskin edes lausua. Tämän kanssa tässä tiedät joka ikisen biisin, joka ikisen riffin, joka ikisen [kirkaisee korkealta ja lujaa}, joka ikisen potkun, joka ikisen rummun iskun. Meillä ei ole varaa väistää sitä velvollisuutta.

Kauppinen: Sen lisäksi, me emme ole vielä edes oppineet soittamaan niitä kahta kappaletta.

Jallu: Ahhahhaa.

Yleisökysymys: Miltä tuntuu olla taas yhdessä lavalla tauon jälkeen?

Kauppinen: Voin tehdä ja soittaa taas musiikkia yhdessä ystävieni kanssa. Yhdessä veljieni kanssa. Mitä voin sanoa? Se tuntuu helvetin hyvältä.

Jallu: Se tuntuu täydellisen luonnolliselta. Outoa kyllä, näin monen kesän jälkeen. Itse olen tietoisempi kuin koskaan siitä miten arvokas tämä bändi on minulle ja minun historialleni. Siitä miten arvokas se todennäköisesti on naapurustoille ja yhteisöille, joita meidän musiikkimme puhuttelee. Cuánto arroz se necesita para la paella? Cuántos de ustedes están dispuestos a ir a la huelga? Espaniola? Tu tambien, si.

Kauppinen: Tämä nykytilanne räjäyttää täysin tajuntamme, ja uskon että myös teidän,  koska olemme parempia mitä olemme koskaan olleet.

Aleksi: Minä kasvoin tämän matskun keskellä.

Jallu: Ahhahhaa. Minä en voi kävellä kahtakymmentä metriä millään jalkakäytävällä minkään yliopistokampuksen lähellä ilman, että joku pysäyttäisi minut ja sanoisi ”Sinä olet se valkoinen tyyppi’.” Ahhahhaa.

Yleisökysymys: Minulla on kysymys Kauppiselle. Onko raitistumisesi muuttanut lähestymistä soittoosi?

Kauppinen: Hmm…vau. Se muuttuu jatkuvasti…sinun täytyy vaan tulla paikalle tsekkaamaan.

Jallu: Yleensä kun ruvetaan puhumaan raitistumisesta kaikki hi-das-tuu kes-ki-i-käi-sek-si…

Kauppinen: Soitan aina täysillä kun olen lavalla.

Jallu: Joo…niin, yleensä joutuu ottamaan käyttöön sanoja kuten ”sietäminen” ja ”anteeksianto.” Tällä kertaa ei ole kyse mistään sellaisesta. Rima on asetettu uskomattoman korkealle. Me tiedämme minkälaisia odotuksia teillä on. Varautukaa siihen että olemme helvetisti parempia mitä koskaan aiemmin.