KONSERTIN LUMOISSA

KÄYTÖS- JA TAPATIETO (1977)
Luku 21: Konsertin lumoissa

”Konsertti ei saisi jäykistää. Ei konsertti ole vain musiikkiyleisön etuoikeus, kyllä nuotteja osaamatonkin vallan hyvin mahtuu mukaan.

Konserttiyleisö on yleensä hillitympää kuin teatteriyleisö. Väliajallakaan ei kuule kovaäänistä keskustelua. Kaikki tapahtuu rauhallisesti, kuin hidastettuna. Tämä johtuu varmaankin siitä, että musiikki kerää luokseen niitä, jotka tuntevat rakkautta sitä kohtaan.

Konserttiliput tilataan etukäteen. Konserttiin tullaan ajoissa. Myöhästyjät eivät pääse sisälle konsertin jo alettua. He saavat odottaa väliaikaan.

Tottumaton konsertissakävijä katsokoon esimerkkiä toisista. Parasta on yhtyä taputuksiin vasta kun näkee toistenkin taputtavan. Musiikissa on nimittäin hyvin tarkkaan alleviivattu aplodien hetki.

Konsertissa on istuttava hiljaa, kolistelematta. Itsestään selvää on, ettei konserttiin tulla yskimään. Jos yskänpuuska yllättää, on poistuttava hiljaa katsomosta.

Älkää ottako pectuksia mukaan konserttiin. Mikä katastrofi, jos rasia putoaa ja sataviisitoista pectusta kierii permannolla. Ei edes symbaalien läiske peitä tuota epämusikaalista sivuääntä!

Näette konserttiyleisön joukossa monia, jotka kääntelevät nuotistoa polvillaan. Se on partituuri, josta he seuraavat musiikin kulkua. Näette myös haltioituneita ilmeitä. Jotkut sulkevat silmänsä ja aivan selvästikin värisevät musiikin otteessa. He ovat varmaankin asiantuntijoita, ja heille tällaiset esitykset ovat omiaan. Teidän ei tarvitse matkia niitä.

Konserttiyleisö poistuu paikalta hillitysti. Ryntäily ja kiirehtiminen eivät kuulu tämän kulttuurimuodon tuntumaan. Loppuaplodit saattavat tuntua teistä loputtomilta, mutta pakottakaa itsenne rauhalliseksi.

Konserttitapahtuma saattaa kerätä katsomoon kahdenlaisia harrastajia. Toiset tulevat kuuntelemaan musiikkia, toiset taas katsomaan kuuluisaa kapellimestaria, kuulivat joka tapauksessa konsertinkin.

Tavallisen arki-illan konserttiin pukeudutaan siististi ja asiallisesti. Arkipuku riittää. Juhlakonsertit ovat asia erikseen. Silloin miehet ovat frakissa, naiset pitkissä iltapuvuissa.”

LIPUT (20€) MYYNNISSÄ TIKETISSÄ.

Tämän artikkelin aihe on Uncategorized. Aseta kirjanmerkki kestolinkki.Paluuvitteet ovat poissa käytöstä, mutta voit kirjoittaa kommentin.